Vaikuttaa siltä, että käytät vanhaa web-sivua. Se voi tehdä että kaikki sivut eivät toimi tai näyttää omituiselta.

Kohteen valaiseminen ulkokuvauksissa

Joissakin tilanteissa saattaa tuntua siltä että vallitseva valo ei riitä tuottamaan kirkasta ja laadukasta kuvaa. Hyvä keino parantaa kuvan laatua on käyttää hyväksi vallitsevaa valoa yhdessä ulkoisen valaisimen kanssa. Lähde ulos kokeilemaan - valaise kuvauskohdetta ja valokuvaa vaikka lyhyellä terävyysalueella.

Mitä varusteita tarvitset? 

Tarvitset kameran, valovoimakkaan objektiivin, valaisinjalustan ja valaisimen. Älä ota liian paljon varusteita mukanasi koska reppusi tai laukkusi tulee liian painavaksi etkä voi liikkua yhtä helposti. Suosittelemme salaman tai LED-valaistuksen asentamista valaisinjalustalle saadaksesi kätesi vapaaksi. Jalustan kannattaa punnita hiekkasäkeillä, repulla tai muilla esineillä (esimerkiksi raskailla kiveillä), jotta laitteesi ei kaadu kovan tuulen takia.

Valitsenko salaman tai LED-valon?

Salama ja LED-valaistus toimivat eri tavoin. Yleisesti sanoen on hieman helpompaa kuvata LED-valaistuksella, koska lopputulos näkyy heti kuvaushetkellä. LED-valon haittapuolena voi sen sijaan olla, että joudut käyttämään korkeampaa ISO-lukua hämärissä olosuhteissa. Tämä tarkoittaa, että et saa samaa "jäätymisvaikutusta", joka esiintyy salamakuvauksissa. Jos valitset salaman jossa on asetusvalo, autat kameraa tarkentamaan kohteeseen ja saat kuvattavan pupillit pienemmiksi pimeässä.

Kohteen valaiseminen ulkokuvauksessa - askel askeleelta

Valmistaudu valokuvauskeikalle

Pakkaa laukkuun kameran, objektiivin, puhdistusliinan, valaisimet, ylimääräiset akut ja ehkä myös vesipullon ja hanskat. Pyydä mallisi ottamaan mukaan lämpimät vaatteet kun ulkona on kylmää, mikään asia ei pilaa valokuvausta enemmän kuin paleleva malli tai valokuvaaja. 

Löydä sopiva kuvauspaikka 

Aloita etsimällä TPE-kartalta sopivaa kuvauspaikkaa. Paikkaa etsiessäsi on hyvä löytää sellaisen paikan jossa ei liiku paljon ihmisiä, jotka voivat häiritä sekä sinua että malliasi. Etsi luonnollisia ja mielellään hieman valaistuja taustoja jossa on useita valonlähteitä, kuten esim. kaupan ikkuna, katunäkymä tai tori. Ota pari koekuvaa ja tarkista miltä se tulee näyttämään ja kun olet tyytyväinen kuvaustaustaan, voit alkaa valaisemaan malliasi.

tpe 1.jpg

TPE on saatavana ilmaisena versiona verkkoselaimessa ja maksullisena versiona älypuhelimessa. Sivustossa tai sovelluksessa näet kuinka aurinko ja kuu liikkuvat, milloin ne laskevat ja mihin suuntaan. Tämän työkalun avulla voit suunnitella valokuvauksiasi erittäin huolellisesti, ilman että tarvitset käydä paikan päällä etukäteen.

Valaiseminen 

On hyvä olla näkemys siitä, miten haluat valaista ennen valokuvausta. Haluatko tasaista ja pehmeää valoa tai hiukan kovempaa ja terävämpää valoa kuvissasi? Jos haluat pehmeämmän valon, sinun tulisi valita esimerkiksi sateenvarjon tai softboxin (tasovalon). Jos haluat kovemman valon, on syytä valita heijastimen tai käyttää salamaa ilman valonmuokkaajaa. Kokeile valokuvata eri etäisyyksiltä saadaksesi haluamasi valon. Yksi vinkki on kuvata salamalla joka sijaitsee sekä todella lähellä että kaukana kohdetta. Tällä tavalla voit testata eri vaihtoehtoja kunnes saat haluamasi tuloksen.

ironrigde jr.jpg

Malli: Emma Järnåsen. Kuvassa käytettiin Godox AD200 Mobile studiokit yhdessä Godox X2T TTL salamalähettimen kanssa, Nikon D810 + Sigma 85mm f/1,4 Art. ISO 64, 1/60s och f/2.

27173838_10155290442748263_2255492149016126081_o.jpg

Kuvassa käytettiin LED-valaistusta + akkua, joka kimmottaa kuvattavaan kohteeseen katon kautta. Tämä tuottaa erittäin pehmeän valon. Valokuvassa käytettiin Sony A9 + FE 85mm f/1,4 GM, ISO 6400, 1/125s ja f/1,4.

Kokeile laitteet pimeässä

Valaise ympäristöä ja kuvauskohteita ja luo uusia ja mielenkiintoisia kuvia, jotka erottuvat joukosta. Testaa eri kuvauspaikkoja ja vaihtele valon ja kohteen etäisyyttä. Älä unohda lämpimät vaatteet ja myös kannettavat laitteet jotta voit muuttaa kuvauspaikkaa nopeasti.

Älä epäröi ottaa yhteyttä meihin, jos haluat apua sopivien laitteiden ja ohjelmistojen löytämiseen. Voit tavoittaa meidät sähköpostitse info@scandinavianphoto.fi, tai puhelimitse 0800 -77 35 35. Älä myöskään missaa meidän inspiraatiosivua, josta löydät m.m. tuotetestejä ja tuotevinkkejä, joiden avulla voit entistä paremmin luoda upeita valokuvia ja videoita. 

Onnea matkaan!


Daniel Johansson

22.1.2020

Dela