Opas eeppiseen urheilu- ja actionkuvaukseen

Kaikista valokuvauksen eri lajeista urheilukuvaus on teknisin, kun tarkastellaan kameran asetuksia sekä kuinka sinä ja kamerasi työskentelette yhdessä. Hyvän urheilukuvaajan täytyy melkeinpä sulautua yhteen varustuksensa kanssa ja hallita sen toiminnot ulkoa, jotta mahtavat silmänräpäykset eivät mene ohitse, koska mikään tilanne ei enää tule uusintana.

Haluamme heti selventää, että ei ole ehkä tarpeellista hankkia heti kaikkein kalleimpia tuotteita, vaikka urheilukuvauksesta voikin helposti tulla yksi valokuvauksen kalleimmista tyylilajeista. Annamme tässä blogikirjoituksessa tuotevinkkejä kaikenkokoisille lompakoille samalla, kun käymme läpi kameran asetuksia. Tämä on tarkoitettu sinulle, joka haluat kuvata lapsesi jalkapallomatseja ja sinulle, jolla on tähtäimessä kehittyä urheilukuvauksen ammattilaiseksi!

Viime aikoina kamerat ja objektiivit ovat kehittyneet aivan uskomattoman paljon. Tämän päivän kameroiden kennot pystyvät käsittelemään ympäristöä rajoitetussa valaistuksessa yhä paremmin sekä autofocus-moottorit kehittyvät ja nopeutuvat. Hyvä urheilukuva ei ole kaukana edes harrastelijakuvaajalle.

Sijainti

Urheilukuvauksessa on pitkälti kyse kokemuksesta, jotta tuloksena olisi juuri haluttu kuva. Siksi on tärkeää käydä kuvaamassa otteluita ja muissa urheilutapahtumissa niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Salaisuus piilee harjoittelussa. On helpompaa löytää itselle oikea tapa napata kohde kuvaan, kun löydät itselle mieleisen kuvakulman.

Pallolajeja kuten jalkapalloa, salibandya ja käsipalloa kuvatessa valokuvaajat asettuvat yleensä kentän kulman tienoille, joskus pitkän sivun ja toisinaan lyhyen sivun puolelle. Jos haluaa kuvata keskikentän tapahtumia, tulee mukana olla teleobjektiivi. Hyvä pituus on noin 300 mm täyden koon kennoilla, 200 mm APS-C-kennoilla ja 150 mm Micro 4/3-kennoilla. On hyvä ottaa mukaan toinen kamerarunko ja sille kaveriksi laajakulmaisempi objektiivi, jotta pääsee lähelle tapahtumia - niistä kuvista tulee usein todella mahtavia ja tunteikkaita.

Uskalla kokeilla uusia kuvakulmia matalalta ja korkealta. Mene niin lähelle kuin saat ja pystyt saadaksesi kuvakulmista erityisen mielenkiintoisia. Tämä kuva on vuoden 2017 Ruotsin jääpallofinaalista Edsbyn-Bollnäs Tele2 Areenalla.

Jääkiekkoa kuvatessa urheilukuvaaja saa useimmiten seistä lähinnä kenttää aitioiden välissä ja silloin normaalizoom on hyvä valinta. Täyden koon 200 mm objektiivia enempää ei useimmiten tarvita, mutta tämä riippuu tietenkin jokaisen omista mieltymyksistä ja tottumuksista. Muista kypärä oman turvallisuutesi vuoksi! Jääkiekon sisarlaji salibandy tai "sähly" perustuu tilaan ja helppopääsyisyyteen. Suuremmissa salibandyhalleissa on useimmiten tilaa vaihtopenkkien alapuolella, mutta pienemmissä saleissa tilasta voi olla pulaa. Kuvaaminen näissä halleissa on paras suorittaa usein kulmista. Yleisurheilu seuraa tätä samaa periaatetta. Useimmiten urheilukuvaajat asettuvat kentän kulmiin teleobjektiiviensa kera.

Mene mieleisesesi urheilulajin tapahtumaan ja seuraa kuvaajien työtä. Tarkkailemalla heitä  saat ilmaiseksi vinkkejä ja ideoita! Katsomalla urheilutapahtumia TV:stä voit myös saada hieman osviittaa urheilukuvaajan työstä.

Kameran asetukset

Urheilussa mennään nopeasti ja joskus todella nopeasti. Laske sen varaan, että suljinaikasi täytyy aina olla vähintään 1/640, mutta tietenkin tämäkin vaihtelee kamerasta riippuen. Kokeile asetuksia löytääksesi juuri oikeat säädöt liikkeen pysäyttämiseen. Joskus haluat ehkä luoda efektejä "laahaamalla" suljinta ja tekemällä liikkeistä suttuisia - näyttämällä näin liikkeet kuvassa. Standardi urheilukuva on kuitenkin useimmiten kuvaan pysäytetty liike.

Testaile eri ISO-arvoja löytääksesi juuri itsellesi sopivan ja anna sen jälkeen kameran itse valita optimaalinen arvo riippuen kuvauskohteesta.

Urheilu- ja liikuntatreenit sijoittuvat usein iltaan. Harjoitukset tehdään usein sisähalleissa, joissa on heikko valaistus. Kannattaa suosia niin suuren aukon objektiiveja kuin mahdollista. Kameran kenno voi tällöin kerätä mahdollisimman paljon valoa (suurempi on usein parempi) ja pidät kohinan alhaisena, kun et joudu nostamaan ISO-arvoa. Lue lisää sopivista objektiiveista hieman alempaa. Hyvän kuvaprosessorin omaava kamera, joka pitää digitaalisen kohinan alhaisena toimii tähän tarkoitukseen myös hyvin ja tällä osa-alueella onkin tapahtunut paljon kehitystä viime aikoina. Kun valo-olosuhteet ovat optimaaliset kuvatessasi urheilua päiväsaikaan, kaikki kennot tekevät hyvää työtä. Testaa mihin kaikkeen kamerasi pystyy ennen kuin kohina kasvaa liian suureksi ja rajoita sitten ISO-arvon huipputaso, jos kamerassasi on sille tuki tai jos käytät automaattista ISO-arvoa.

Sony A9-kameran eri tarkennusasetukset. AF-C sopii urheilukuvaukseen, yhdessä "H"- tai "M"- tilan kanssa sarjakuvauksessa.

Seuraava asetus, joka on hyvä laittaa käyntiin on sarjakuvaus (drive) ja kohdetta seuraava autofocus (continuous). Näitä käyttämällä voit kuvata vaivattomasti useiden kuvan sarjoja samalla, kun autofocus seuraa liikkuvaa kohdetta. High End-malleilla voi kuvata jopa 14–15 kuvaa sekunnissa ja joillakin jopa sitäkin enemmän, mutta 8 kuvan sekuntivauhtia kuvaava kamera toimii hyvänä urheilukamerana. Kyse on silmänräpäysten ikuistamisesta kuviksi ja sitä varten on hyvä ottaa reilusti kuvia. Toisaalta tulee myös muistaa, että kuvien päättömän näpsimisen sijaan kannattaa opetella kuvaamansa laji. Tämä siksi, että on tärkeää tunnistaa, kun ikuistettava hetki on tuloillaan ja vasta sitten kuvata sarjaotoksia, joihin olla tyytyväinen.

Kun otat kuvasarjoja, kamerassa oltava hyvä puskuri, jotta se ehtii prosessoimaan kaikki kuvat tarpeeksi nopeasti. Jos puskuri tulee täyteen, et voi enää ottaa kuvia vaan joudut odottamaan, että kamera on työstänyt edelliset kuvat valmiiksi. Melkein kaikissa nykyisissä malleissa on vähintään 20-30 RAW-tiedoston puskuri ja jos se tuntuu täyttyvän nopeasti, voi tiedostomuodon vaihtaa pienempään JPG-muotoon saaden näin käyttöön suuremman tilan. Muista kuitenkin, että et voi muokata kuvia yhtä paljon JPG-muodossa.

RAW vai JPG?

RAW-tiedostojen tallennus antaa vapaammat kädet kuvien editointiin ja me käytämme juuri RAW-muotoa, kun kuvaamme urheilua. Muistikortit ovat nykyään edullisia, että suuresta muistikortista ei tule älyttömiä kustannuksia. Nykyiset tietokoneet ovat sen verran nopeita ja varustettu suurilla kovalevyillä, että nykykuvaaja voi kuvata RAW-muodossa rasittamatta järjestelmää tai lompakkoa kovinkaan paljoa. Ongelmana saattaa tosiaan olla kamerasi puskuri ja siksi on tärkeää tarkistaa etukäteen, kuinka paljosta se selviää ennen kuin se tulee täyteen. Jos katsomme hieman vanhempaa Canon 7D mark II -kameraa, sen puskurin tila on noin 25-30 RAW-kuvaa - verrattuna esimerkiksi uuteen Panasonic G9 kameraan, jonka puskuri selviää jopa 50:sta RAW-kuvasta. Mitä uudempi prosessori sitä parempi. 

Autofocus

Lähes kaikissa urheilukuvauksen tilanteissa on kohdetta seuraava autofocus lyömätön valinta. Se tekee kuvasarjoistasi terävämpiä. Jos käytät single-autofocusta, kohteesi pysyy terävänä ensimmäisessä kuvassa, mutta muuttuu epätarkaksi seuraavissa kuvissa henkilön liikkuessa.

Tämän päivän kameroissa on myös hieman eroja tarkennuspisteiden osumisessa kuva-alan leveydellä. Käytössäsi voi olla yhden pisteen AF, laajennettu yksipiste, zone ja koko autofocusspektrumi, jota kamera tukee. Kyseessä on pitkälti makuasia, mutta suosittelemme pitämään tarkennuspisteen niin pienenä kuin mahdollista, jotta tarkennus päätyy juuri siihen kohtaan mihin haluat sen päätyvän. 

Monissa moderneissa kameroissa on myös kohteeseen lukitseva toiminto, kun olet kohdistanut kameran. Tämä saattaa olla kätevää, koska kameraa ei tarvitse siirtää niin paljoa. Kyseessä on kuitenkin tietokone, joka seuraa kohdetta niin virheitäkin saattaa tapahtua. Suositeltavaa on valita tarkennuspiste itse, jotta olisit mahdollisimman nopea tilanteen tullessa. Urheilumaailmassa tilanteet ovat salamannopeita!

Objektiivit

Hyvät teleobjektiivit voivat olla hurjan kalliita. Ammattilaisurheilukuvaajat käyttävät pitkiä teleobjektiivejä kiinteällä polttovälillä ja suurilla valotusaukoilla. Esimerkiksi 400 mm f/2,8 tai 300 mm f/2,8. Nämä ovat äärimmäisen teräviä objektiiveja, jotka eristävät kohteen taustasta (jotta esim. yleisö ei näy kuvassa) ja niiden automaattitarkennus on yleensä todella nopea.

Kuvattu Sigman 120-300 mm f/2,8 objektiivilla, joka on terävä ja eristää kohteen taustasta hienosti.

Kun tutustuu harrastelijakuvaajan valikoimaan, löytyy sieltä useita hyviä vaihtoehtoja. Esimerkiksi Sigmalta ja Tamronilta, joilla on 150-600 mm objektiiveja. Nämä objektiivit ovat todella suosittuja asiakkaidemme keskuudessa. Ne ovat erittäin laadukkaita ja luovat erinomaisia kuvia. Jos haluaa askelen korkeampaa laatua, Sigmalta löytyy 120-300 mm f/2,8. Olemme testanneet tätä objektiivia ja olemme saaneet todella upeita tuloksia. Tämä objektiivi on ehdottomasti lähes samaa tasoa Canonin ja Nikonin ammattilaistason kiinteiden teleobjektiivien kanssa.

Telemuuntimet

Jos haluat päästä hieman pidemmäll esimerkiksi 70-200 mm täyden kennokoon kameralla, kannattaa käyttää telemuunninta. Ottaessasi 1,4X- tai 2X -muuntimen käyttöösi, pääsetkin yllättäen kuvaamaan 100-280 mm- tai 140-400 mm:lla. Telemuuntimet toimivat hieman paremmin peilittömissä kameroissa verrattuna perinteisiin peilirefleksikameroihin, koska peilittömien kameroiden AF-moottorit sijaitsevat niiden kennossa.

Jalustat

Yksijalkainen jalusta on urheilukuvaajan paras ystävä! Ottaen huomioon, että joudut liikkumaan aika paljon, mutta ehkä myös siirtämään kameran ja objektiivin painoa käsiltäsi, on jalusta yksi ehdottomista suosituksistamme. Kolmijalkaisen jalustankin käyttäminen onnistuu, mutta mielestämme ne ovat hieman kömpelömpiä. Tähän tarkoitukseen yksijalkainen jalusta on optimaalinen. Yksijalkaisia on saatavilla erilaisina sekä monilla eri toiminnoilla höystettyinä ja löydät varmasti juuri itsellesi sopivan valikoimistamme.

Loppujen lopuksi kyse on hauskasta hetkestä urheilukuvauksen parissa eikä omistamistasi tarvikkeista. Kuka tahansa voi aloittaa urheilukuvauksen ja valikoimistamme löytyy varmasti jokaiselle ja jokaiseen budjettiin sopivia varusteita. Käy kurkistamassa kirjoituksen alle listaamamme tuotteet ja linkit, jos kiinnostuit urheilukuvauksesta!

Älä epäröi ottaa yhteyttä meihin, jos haluat apua tarpeidesi mukaisten laitteiden ja ohjelmistojen löytämiseen. Tavoitat meidät info@scandinavianphoto.fi.


Ostoskori

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Yhteensä: 0 tuotetta
0 EUR

Suosikit

Suosikit

Toivelista on tyhjä

Yhteensä: 0 tuotetta
0 EUR

Jaa ostoskori

Säästä linkki, lähetä se ystävälle tai jaa se yhteisössä.

Anna ostoskorille nimi
Linkki ostoskoriin