Vaikuttaa siltä, että käytät vanhaa web-sivua. Se voi tehdä että kaikki sivut eivät toimi tai näyttää omituiselta.

Tee hauska lomavlogi!

Tällä videolla tuoteosastomme helmi Catherine neuvoo hauskan lomavlogin tekemisessä ja antaa vinkkejä matkavloggaukseen sopivista kameroista ja muusta varustuksesta.

Lisätiedot

5
joulukuuta

Time lapse-kasvikuvausta

Time Lapse on video, jossa aika on pikakelattu eteenpäin - eli slowmotion-videon vastakohta. Video tehdään ottamalla still-kuvia tasaisin väliajoin ja esittämällä ne nopeutetusti, noin 25-30 kuvaa sekunnissa. Tällä tavoin saadaan pikakelattu versio todellisuudesta. Esimerkki: Otat yhden kuvan minuutissa 250 minuutin ajan. Kun nämä 250 kuvaa esitetään peräkkäin 25 kuvan sekuntivauhdilla, saat noin 10 sekunnin pituisen videon joka todellisuudessa vastaa yli neljää tuntia.

Lisätiedot

Hyvinvarusteltu Kamerakauppa

Vuodesta 1982 lähtien Scandinavian Photo on varustanut Ruotsin ja Pohjoismaiden valokuvaajia maailman parhaiden valmistajien kameroilla ja kameratarvikkeilla. Vuodesta 2010 saakka olemme toimineet myös Suomessa. Tavoitteemme on olla ammattimaisia ja pitää tuntemuksemme myymistämme kameroista ja muista kamera- ja kuvaustuotteista hyvänä. Saat meihin yhteyden puhelimitse ja Internetin välityksellä. Hintamme ovat aina edullisia ja tietotaitomme huipussaan.

Liity Uutiskirjeemme tilaajaksi!

Ole kartalla kuvauksen ja kameroiden uusimmista trendeistä! Tilaa Scandinavian Photon uutiskirje nyt! Saat ensimmäisten joukossa tietoa erikoistarjouksistamme, alan johtavien tuotemerkkien kuulumisista ja uutuuksista sekä tietysti runsaasti inspiraatiota omaan valo- tai videokuvaukseen.

ILMAINEN TOIMITUS YLI 100€ TILAUKSILLE

Scandinavian Photo käyttää evästeitä jotta sivusto toimisi paremmin. Jatkamalla verkkosivun käyttämistä hyväksyt, että käytämme evästeitä. Ellet hyväksy, että käytämme evästeitä sinun tulee määritellä selaimesi asetukset estämään evästeet. Tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa sen, että tietyt toiminnot sivustolla eivät toimi niinkuin pitäisi.